Kuolemantanssi

Kemin Taidemuseossa 28.1.-25.3.2023

Taiteilijaryhmä Kuolemattomat – Jouko Alapartanen, Tuomas Korkalo, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen ja Mika Vesalahti.  

Taiteilijatapaaminen ja luento 

Lauantaina 25.2. klo 13 taiteilijatapaaminen alkaa kirjailija-filosofi Torsti Lehtisen esitelmällä “Tietoisuus kuolemasta luovuuden lähteenä”. Tämän jälkeen näyttelyyn tutustuminen taiteilijoiden johdolla. Paikalle pääsevät Remes, Vesalahti, Alapartanen ja Rissanen. Tulen live-kuvaamaan tilaisuuden näyttelyn facebook-sivuille. Tervetuloa seuraamaan Kuoleman tanssi -Facebook-sivuiltamme

Meitä on viisi taiteilijaa, jotka lähestyivät eri tavoin kuolemantanssi aihetta. Esillä maalauksia, piirroksia, grafiikkaa ja installaatioita. Itse lähestyin aihetta vertauskuvallisesti ja levollisesti osana luonnollista elämänkiertoa ns. elämänvirran ja mystiikan teemojen kautta. Esillä minulta 17 teosta, pieniä ja isoja, maalausta, grafiikkaa ja installaatio.

Ulla Remeksen Jäämistö-yhteisöteokseen voi jokainen osallistua läpi näyttelyn facebookissa lähetettämällä kuvan muistoesineestä ja liittäen pienen tekstin sen yhteyteen

Avajaisista

Avajaisissa oli yli 150 vierasta. Kaikki eivät edes mahtuneet auditorioon, jossa live-kuvasin Facebookiin näyttelyn avaavan tutkijatohtori Tiina Väreen luennon aiheena Kemin seurakunnan kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumio. Esitelmää seurasi taiteilijoiden esittelyt teostensa äärellä. Avajaistunnelmiin ja näyttelyn taiteilijaesittelyihin sekä kuviin ripustuksesta pääsee tutustumaan Kuoleman tanssi -Facebook-sivuiltamme

YLE Lapin artikkeli ja uutiset

Näyttelyn ripustuksen aikana Yle Lapin toimittaja kävi kuvaamassa näyttelyä ja haastattelemassa meitä. Tässä linkki artikkeliin, jonka lopusta voi kuunnella taiteilijakohtaiset kommentit töistään: 

Myös Lapin alueen lyhyessä uutisklipissä oli näyttelystämme. Katso 27.1. päivän uutisklipistä minuutin pätkä alkaen kohdasta: 3:04

Yllä olevassa kuvakaappauksessa Ulla Remeksen kanssa keskustelemme teoksistani. Taustalla yleisnäkymä omiin esillä oleviin teoksiini. Kuvan etualalla osa Tuomas Korkalon teoksesta Death meets the traveller. 


Kuolemantanssi-näyttelystä

”Näyttelykokonaisuus esitelmineen arkistaa mytologisoitua kuolemaa; murtaa kuoleman laitostumista, etäännyttämistä, tabua ja yksinäisyyden verhoa. Kuolema ei ehkä muodostu ystäväksi, mutta jäsentyy luonnollisena osana elämää asettaen olemassaololle rajallisuuden.  

Näyttelykokonaisuus on saanut ideansa Virossa asuvan yhdysvaltalaisen antropologi-keräilijän Roland Paul Firnhaberin Dance of death-kokoelmasta. Näyttelyyn esille tulevasta kokoelmasta löytyy keskiajasta alkaen harvinaisia kuolemantanssi-aiheisia vedoksia: puupiirroksia ja metalligrafiikkaa. Kuolemantanssi (ransk. La Danse Macabre, engl. Dance of death, ital. La Danza Macabra, saks. Totentanz) oli keskiajalla vallinnut hyvin yleinen maalaustaiteen aihe, joka kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman universaaliutta ja arvaamattomuutta.  

Nykytaiteilijoiden tuottama näyttelykokonaisuus muodostaa kiinnostavan vuoropuhelun kuolemantanssi-teeman ympärille historiasta nykypäivään.

Tanja Kavasvuo
Museonjohtaja”

Tervetuloa! Näyttelyyn ja esitelmiin on vapaa pääsy. Jos et pääse paikan päälle, voi näyttelyä seurata facebookissa Kuoleman tanssi -näyttelyn sivuilta. 

Scroll to Top
Scroll to Top